Historia

Rautatiealan koulutus käynnistyi vuonna 1913 Helsingissä Valtionrautateiden ammattioppikurssien nimellä. Vuonna 1948 nimi vaihtui Rautatieopistoksi ja vuodesta 1987 lähtien oppilaitos tunnettiin VR Koulutuskeskuksena (VRKK).

1.1.2014 lukien rautatiealan koulutus siirtyi liiketoiminnan kaupalla VR Yhtymä Oy:ltä Kouvolan kaupungin ylläpitämän Kouvolan seudun ammattiopiston vastuulle toiminnan jatkuessa Helsingissä.

Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy aloitti toimintansa vuotta myöhemmin 1.1.2015. Samasta ajankohdasta lukien oppilaitoksen toiminta siirtyi Helsingistä Kouvolaan. Osakeyhtiön perustamisen keskeisin syy oli vuonna 2013 voimaan tullut kuntalain muutos, jonka mukaan kunnan on yhtiöitettävä sellainen toiminta, jota se harjoittaa kilpailutilanteessa markkinoilla tai järjestettävä toiminta muutoin siten, ettei toiminta vääristä kilpailua.

Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy - KRAO
Prikaatintie 2
45100 Kouvola
puh. 020 615 1223
etunimi.sukunimi@krao.fi