Veturinkuljettajaksi Helsingin lähijunaliikenteeseen – KRAO mukana koulutuksessa
Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy (KRAO) toteuttaa yhdessä VR:n kanssa veturinkuljettajakoulutuksen Helsingin lähijunaliikenteeseen. Koulutus tarjoaa väylän merkitykselliseen ammattiin, jossa kuljettaja vastaa pääkaupunkiseudun junaliikenteen turvallisesta ja sujuvasta arjesta.
Vastuullinen ja itsenäinen työ
Veturinkuljettaja ohjaa matkustajajunia turvallisesti, taloudellisesti ja aikataulujen mukaan. Työ on itsenäistä ohjaamossa, mutta osa laajaa junaliikenteen ammattilaisten ketjua. Tehtävä edellyttää hyvää tarkkaavaisuutta, päätöksentekokykyä, joustavuutta sekä kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa ja häiriötilanteissa.
Työ on epäsäännöllistä vuorotyötä, jossa työvuorojen pituudet vaihtelevat. Vastineeksi tarjolla on vaihteleva työ, jossa päivät eivät ole keskenään samanlaisia. Lähiliikenteessä veturinkuljettajan palkka kokoaikatyössä on keskimäärin 4000–5000 €/kk lisineen.
Koulutus VR:n ja KRAO:n yhteistyönä
Lähiliikenteen veturinkuljettajakoulutus toteutetaan VR:n ja KRAO:n yhteistyönä. Koulutus alkaa maaliskuussa 2027, ja sen kokonaiskesto on noin viisi kuukautta.
Osa koulutuksesta järjestetään Kouvolassa lähikoulutuksena, jossa KRAO vastaa rautatieliikenteen teoriaopetuksesta ja nykyaikaisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä, kuten simulaattoreista ja verkko-opetuksesta. Teoriajakson jälkeen kalustokoulutus ja työnopastusvaihe toteutetaan pääsääntöisesti Helsingissä.
Koulutus on opiskelijalle maksuton. Traficomin myöntämän veturinkuljettajan lupakirjan kustannuksista vastaa opiskelija itse. Koulutuksen ajalta ei makseta palkkaa, mutta opiskelija voi hakea opintotukea opintojensa ajaksi. Opintotukeen liittyvät päätökset tekee aina Kansaneläkelaitos (Kela). KRAO ei voi ennakolta arvioida, onko yksittäinen opiskelija oikeutettu opintotukeen. Opiskelijan vastuulla on itse selvittää ja varmistaa Kelan ohjeiden perusteella, täyttyvätkö opintotuen saamisen edellytykset hänen omalla kohdallaan.
Koulutuksesta valmistumisen jälkeen tavoitteena on työllistyminen Helsingin lähijunaliikenteen veturinkuljettajaksi. Työllistymisen varmistuminen tapahtuu koulutuksen aikana.
Kenelle koulutus sopii?
Hakijalta edellytetään vähintään 18 vuoden ikää, vastuuntuntoa, yhteistyökykyä ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Sujuva suomen kielen taito on välttämätön, sillä turvallisuusviestintä ja matkustajainformaatio perustuvat selkeään kieleen.
Hakijalla tulee olla hyväksytysti suoritettu toisen asteen perustutkinto, esimerkiksi ylioppilastutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto, josta on esittää todistus. Lisäksi vaaditaan tehtävään soveltuva terveydentila sekä Traficomin asettamien liikkuvan kaluston kuljettajan terveydentilavaatimusten täyttyminen. Hakijan tulee täyttää kaikki Traficomin veturinkuljettajan lupakirjan edellytykset.
Veturinkuljettajan työssä korostuu kyky toimia itsenäisesti, tiedottaa matkustajia sujuvasti häiriötilanteissa sekä säilyttää harkintakyky paineen alla poikkeustilanteissa. Eduksi koulutukseen hakeuduttaessa katsotaan aiempi kokemus raskaasta kalustosta, asiakaspalvelutyöstä, vuorotyöstä, hyvät tietotekniset taidot ja tekniset valmiudet sekä koulutus tekniseltä tai logistiikan alalta.
Haku ja lisätiedot
Hakuaika veturinkuljettajakoulutukseen päättyy 15.11.2026, ja hakemukset jätetään VR:n rekrytointikanavan kautta.
Lisätietoja veturinkuljettajan tehtävästä löytyy VR:n avoimet työpaikat -sivulta.
Lisätietoja raideliikenteen kuljettajien soveltuvuusvaatimuksista löytyy Traficomin sivuilta.
